perjantai 9. joulukuuta 2016

Tervehdys kerron tässä postauksessa siitä mitä minulle kuuluu ja mitä olen tehnyt tämän viikon aikana.
Aloitetaan maanantaista joka oli meillä vapaapäivä koulusta koska itsenäisyys päivä oli tiistaina niin meillä oli pitkä viikonloppu. maanantaina olin vain kotona ja korjasin mopo ja crossi pyörää, illalla menin jääpallo reeneihin ja reenien jälkeen olin kavereideni kanssa.
Tiistaina oli itsenäisyyspäivä silloin otin ihan iisisti ja olin vain kotona ja kavereideni kanssa.
Keskviikkona oli eka koulupäivä tällä viikolla ja se oli ihan  normaali päivä paitsi minulla oli wanhojen tanssi reenit ja kävin kavereideni kanssa pelailemassa kämärillä kaukalopalloa.
Torstaina tulin kouluun kahdeksalle siinä oli yksi matikantunti aamulla ja sen jälkeen oli wanhojen tassi reenit. reenien jälkeen menin kämärille talkoisiin, koska siellä ala-koululaisten jääpallo turnaus.
Perjantai alkoi hyvin aamulla kaksi ekaa tuntia peruttu joten sai nukkua pitkään. 10 aikaan alkoi koulu ja loppu päivä meneekin normaalisti wanhojen tanssi reenien ohella.
Viikonlopulle en ole suunnitellu mitään erikoista todennäköisesti olen vain kavereideni kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti