perjantai 25. marraskuuta 2016


Elokuva American sniper
Kerron tässä tosi tapahtumiin perustuvasta nimeltää American sniper, jonka kävin katsomassa elokuvateatterissa.
Olen katsonut tämän elokuvan kaksi kertaa, kerran elokuvissa ja kerran kotona kavereideni kanssa.
Menin katsomaan tätä elokuvaa sen takia kun kaverini suositteli sitä minulle, että se oli hyvä ja se oli minun mielestä tosi hyvä.
Elokuva herätti minussa hyviä fiiliksiä, koska pidin elokuvasta ja sen jaksoi katsoa kokonaa loppuun ja keskittyä siihen.
Suosittelen elokuvaa sellaisille ihmisille jotka pitävät sotaelokuvista jotka ovat tosi tapahtumiin perustuvia.

Varkauden jääkiekkohallit

Varkaudessa on kaksi hyvää jääkiekkohallia jotka sijaitsevat Kämärillä.

Jääkiekkohalleja on kilpahalli ja harjoitushalli.

Melkein kaikki pelit pelataan kilpahallissa koska se on uudempi.

Uudempi halli on pienempi kuin vanhempi halli, esim jääpallon pelajaat treenavat vanhassa hallissa koska se on isompi.

Olen tutustunut näihin halleihin sen takia koska harrastan jääpalloa ja meillä on usein siellä treenejä.

Jäähallit herättävät minussa hyviä fiiliksiä koska pääsee treenaamaan siellä.

Suosittelen näitä halleja kaikille niille jotka pitävät luistelusta ja muusta jääurheilusta.

Yleisötapahtuma Summer up kesäfestivaali.
olin viime kesänä viikonlopun kestävässä musiikki tapahtumassa lahdessa jonka nimi oli Summer up. Siellä oli noin 30 tuhatta ihmistä kuuntelemassa musiikkia ja pitämässä hauskaa. Siellä oli Esimerkiks jvg,tyga,nikke ankara.
Summer up oli heinäkuussa, lähdimme sinne aika isolla kaveriporukalla.
Summer up herätti hyviä fiiliksiä se oli yksi kesän parhaista tapahtumista.
Suosittelen Summer uppia kaikille jotka pitävät kaiken mailman musiikista ja ihmmisistä, yksi hyvä asia siellä oli että pystyi tutustumaan moniin ihmisiin joita ei koskaan ollut nähnyt.

Urheilutapahtuma
Elikkäs tälläinen kulttuuri elämys on kyseesä kuin varkautelaisen jääkiekkojoukkueen Warkis A junnujen sarjapeli.
Peli oli viime viikonloppuna varkaudessa kello 12, jolloin vastas oli kookoo.
Menin katsomaan peliä kavereideni kanssa, koska siitä on tullut tapa olla katsomassa heidän peliä joka on yksi tapa viettää vapaa aikaa kavereiden kanssa.
Peli herätti jännittäviä fiiliksiä, koska peli oli tasainen.
Suosittelen näitä pelejä kaikille koska jääkiekko on iso osa suomen kulttuuria ja se on mukavaa katsottavaa.

oman alan työllisyys

LVI-alan työntekijä voi työllistyä esimerkiksi lvi alan töihin Lvi-rissaselle tai johokin kauppaan, tukkuun Dahlille.

Minulla on sellainen kuva mitä olen kuullut, että lvi alan työntekijöillä olisi paljon töitä koska koko ajan rakennetaan uutta tai korjataan vanhoja asennuksia esim.

Tämän alan työllisyys tilanne ohjasi osittain ammatin valintaani.

Ala on kehittynyt aika paljon viimevuosien aikana, on tullut uusia koneita ja työkaluja.

Työllisyyteen on vaikuttanut raha.

Minulla varmaan on kesätyöpaikka ainakin tiedossa viimeiseltä työssäoppimis paikasta. kun valmistun entiedä vielä onko minulla valmista työpaikkaa mutta aion hakea töihin.¨
Mol.fi hakusanalla "putkimies" 7 kohdetta koko Suomessa.

perjantai 11. marraskuuta 2016


Uutinen leppävirtalaisesta yrityksestä.

Tämän uutisen mukaan on erikoistuttava, koska kiinteistöautomaatio ja tietoverkot muuttuu vaikeammaksi. Uutisessa kerrotaan leppävirtalaisesta yrityksestä mikenti joka on lyhyessä ajassa suurentanut liiketoimintaansa.

Tämä uutinen on suunnattu putkimiehille ja lvi opiskelioille.

 Uutinen on varmaan siksi julkaistu koska se kannustaa porukkaa opiskelemaan enemmä esimerkiksi ammatti korkea koulussa insinööriksi.

Tämä uutinen ei herätä minussa oikeen mitään ajatuksia.


 Valitsin tämän uutisen koska se on lähipaikkakunnan yritys.


Terve. minä olen Mikke Leskinen 17 vuotias ja opiskelen talotekniikan tutkintoa toisella vuodella. Kerron tässä blogi postauksessa mitä alaa opiskelen ja miksi valitsin tämän alan.

Valitsin tämän tutkinnon koska se oli ainut joka kiinnosti minua. Minä tykkään tehdä käsillä töitä ja se oli yksi syy miksi valitsin tämän tutkinnon.

Minusta tulee siksi hyvä ammattilainen koska olen ahkera tekemään töitä ja minulla paljon motivaatiota opiskella. Putkimiehen työt on kiinnostavia.

Osaan tehdä jo jotain putki asennuksia, esim käyttövesi asennuksia ja patteri asennuksia.


Henkilökohtaiset piirteeni tukevat minua koska olen sosiaallinen ja hyvä käytännön töissä ja niitä tarvitaan aina. Sosiaalliset taidot on sen takia tärkeitä että pystyy tekemään töitä eri ihmisten kanssa.