Tervehdys kerron tässä postauksessa siitä mitä minulle
kuuluu ja mitä olen tehnyt tämän viikon aikana.
Aloitetaan maanantaista joka oli meillä vapaapäivä koulusta
koska itsenäisyys päivä oli tiistaina niin meillä oli pitkä viikonloppu.
maanantaina olin vain kotona ja korjasin mopo ja crossi pyörää, illalla menin
jääpallo reeneihin ja reenien jälkeen olin kavereideni kanssa.
Tiistaina oli itsenäisyyspäivä silloin otin ihan iisisti ja
olin vain kotona ja kavereideni kanssa.
Keskviikkona oli eka koulupäivä tällä viikolla ja se oli
ihan normaali päivä paitsi minulla oli
wanhojen tanssi reenit ja kävin kavereideni kanssa pelailemassa kämärillä
kaukalopalloa.
Torstaina tulin kouluun kahdeksalle siinä oli yksi
matikantunti aamulla ja sen jälkeen oli wanhojen tassi reenit. reenien jälkeen
menin kämärille talkoisiin, koska siellä ala-koululaisten jääpallo turnaus.
Perjantai alkoi hyvin aamulla kaksi ekaa tuntia peruttu
joten sai nukkua pitkään. 10 aikaan alkoi koulu ja loppu päivä meneekin
normaalisti wanhojen tanssi reenien ohella.
Viikonlopulle en ole suunnitellu mitään erikoista
todennäköisesti olen vain kavereideni kanssa.